Penaalin terävimmät kynät Kolajoella -09

On viimein aika kirjoittaa juttu tuosta kuolan reissusta, vaikka flunssa ei vieläkään meinaa taittua.

Menomatka sujui vaivattomasti taksilla lentokentälle ja sieltä lentäen Ivaloon. Porukkaan kuului itseni lisäksi Joupe, Arttu, Heimo, Tuomo ja Tervis. Suurin osahan oli jo tuttuja viime vuodelta, mutta Heimo ja Tuomo olivatkin uusia tuttavuuksia. Kemia kuitenkin löytyi nopeasti ja porukka oli hitsautunut yhteen jo ennen lennon alkua. Itse lento oli taas yhtä tuskaa. Korvani eivät näjemmä vieläkään tuosta paine-erosta oikein ilahdu vaan perinteisesti pari kolme ekaa kalapäivää menikin korvat paukkuen ja tinnittäen.

Olimme leirissä sunnuntaina aika myöhään, sillä matkalla täytyi pysähtyä paikalliseen "pitkäripaiseen" täydentämään lääkevarastoja röykkyisten teiden tasoittamiseksi. Pakkohan sitä oli kuitenkin heti päästä ruopimaan, mutta tunnin parin kopaisu laattakivellä ei tällä kertaa tuottanut tulosta.

Olin jo ennen reissua luvannut itselleni, että pinturia heitän aikasta paljon, joten täytyihän se sitoa heti pikkuvavan siiman päähän. Ensimmäisen kokonaisen päivän aloittelin yksikseni alanivasta, olihan siitä paikasta jo viime vuodelta hyviä kokemuksia. Ensin nopea kopaisu uppoperholla ja ei muuta kuin viime vuoden luottokiven vierustan pommitusta oranssihäkiläisellä bomberilla (orkun bomberi). Kalaa ei kuulunut kiven rannan puolelta, mutta toiselta puolelta sain kalan nousemaan kahdesti pinturiini. Lohi kuitenkin rauhoittui ja päätin jatkaa matkaani alaspäin kohti ottisuvantoa.

Matkalla pysähdyin välialueella ja aloituspaikan v-kuristumasta lohi nousi tarkastelemaan uppoperhoa aina, kun sille antoi vauhtia poikkivirrasta niin, että se meni plaanissa. Ei kuitenkaan piru sitä suuhunsa ottanut. Kala kuitenkin paljasti olinpaikkansa ja sehän on tunnetusti virheliike. Hiivin kuin "sinkkumies makuuhuoneesta vaatteet sylissä" ja pääsin mielestäni hyvälle heittosektorille. Vain muutama heitto ja kala hyväksyi orkun bomberin. Tämä titti oli virkeä ja pomppi ilmassa useita kertoja. Sain kalan jo kivien väliin ja kalaa mittaillessani hyväkäs aloitti sen legendaarisen räpiköimisensä. Tällä kertaa se kuitenkin kannatti ja kala pompahti takaisin kotimonttuunsa. Painoa hyväkkäällä oli noin 2,5 kg.

Reissun ekaa väsytellessä.

Tyytyväisenä hyvään aloitukseen painuin ottisuvannolle, sillä siellä sääskisavuista päätellen oli jo porukkaa. Ja siellähän kaikki muut jo olivatkin. Oppaamme Ariko kertoili kylmän rauhallisesti pulssin lainkaan nousematta ja tupakin lainkaan palamatta alavirran tapahtumista:

Ariko vei Heimon tutustumaan jokeen ja he aloittivat vitosen mutkista tarkoituksenaan tulla päivän mittaan kalastellen ylöspäin. Myös Tervis oli liittynyt joukkoon iloiseen. Kunnon oppaan tavoin poolin esittelyn jälkeen Heimo ja Tervis saivat aloittaa laskun ensiksi. Ariko itse tuli kalastellen perässä huudellen ohjeita (Cast longer, just a little bit longer) :)
Mitä sitten myöhemmin tapahtui, olikin legendaarista:

Mutkan kohdalla vastarannalla oli yksi venäläinen salakalastaja. Yhtäkkiä rantapenkkaa pitkin käveleekin karhu. Heimo ja Tervis yrittävät viestiä veli venäläiselle että karhu on kävelemässä suoraan syliin, mutta raukka ei meinaa aluksi tajuta. Vasta Terviksen kieltämättä lahjakkaan pantomiimiesityksen jälkeen kaveri tajuaa vaaran ja alkaa viheltää.

Ariko ei tapahtumaa nähnyt, eikä oikein kunnolla uskonut, kun asiasta informoitiin. Vaaroja uhmaten hän sen sijaan päätti kahlaten mennä kalastamaan juurikin tuolle vastarannalle alempia nivoja. Kaikki menikin hyvin niin kauan, kun Ariko päätti palata takaisin joen ylityspaikalle. Katse maassa kävellen Ariko paineli polkua pitkin. Jokin sai katseen nousemaan ja siinähän tuo karhu oli polulla alle kymmenen metrin päässä vastassa. Karhu nousi takajaloilleen ja hetken nuo metsien sankarit mittailivat toinen toisiaan. Karhu kuitenkin havaitsi nuo puolustusvoimien aikaansaamat valtavat hartiat ja päättäväisen tappajan katseen, joten se päätti rauhallisesti kääntyen palata takaisin metsän uumeniin. Ariko saatteli vielä karhun katseellaan metsään ja vasta tämän jälkeen ylitti joen "hallitusti" kohtaamiskohdasta. Tuo tapaaminen oli Arikolle niin ikimuistoinen kokemus, että kuulemma muutaman tupakin ja oluen oli joutunut juomaan heti tuon kunniaksi joen rannalla. tuo episodi vahvistaa vieläkin käsitystäni siitä, että karhulla on alkoholisoiva vaikutus. Pitäisikö tehdä sinebrykoffiin reklamaatio :)

Tarinat kuunneltua kävin ottisuvannon niskalla. Kahden kiven välissä niskalla mulahti ja huikkasin Heimolle ja Arikolle, että tuo on jo saatu kala. Ja niinhän se otti pienen piiskaamisen jälkeen. Painoa oli kivasti noin 5 kiloa ja kyllähän sai kivasti vääntää tuolla yksikätisellä kuten kuvasta näkyy.

Ottisuvantoa. Ottikohta oikean puolen V.

Jo saatu kala tulossa rantaan.

Oppaan varmat otteet takaavat sielunrauhan.

Toisena päivänä menimme Heimon kanssa 3.n niskan kautta välialueelle. Heimo sai niskalta tumman kolmosen kalan uppoperholla. Itse istuin niskan alla pinturia nakellen, mutta ei tällä kertaa nakertanut. Lähtiessämme Tervis saapui ja jäi heittämään paikkaa.

Heimon kolmonen siiman päässä.

Siirryimme välialueelle ja nakkelimme uppoperhoja. Itse kyllästyin tuohon taas nopeasti ja siirryin alemmas kuristuman kohdalle, joka haisi kalalle. Heimolla muistaakseni oli uppoperhossa tälli laskua laskiessaan.
Terviskin saapui 3.n niskalta, josta oli saanut klassisella pinnankatkaisutekniikalla, eli lohen hermot riekaleiksi piiskaten, muistaakseni n. 8 kg lohen.
Tervis ja Heimo lähtivät ottisuvannolle, mutta minä en antanut periksi. Siirryin kuristuman hieman alapuolelle ja annoin paikan hieman rauhoittua. Kaloja en nähnyt, mutta päättelin virran pyörteistä mahdollisen kalan paikan ja uskolla siihen pinturia piiskaten. Noin 10 min hakkaamisen jälkeen lohi nousi ensimmäisen kerran perhoa katselemaan. Monta kertaa jo luulin, että nyt se otti perhon suuhun, mutta mitään ei tuntunut. Viimein kala hyväksyi tarjouksen ja sain väsyttää pulskan titin rannalla. Tällä yksilöllä oli muuten carling-merkki selässään, mutta tietoja oli paha ylös ottaa kun en kieltä ymmärrä. Niinpä laskin kalan takaisin jokeen.

Carling-merkitty titti

Kolmas päivä olisi ollut luultavasti ilotulitusta, jos olisi halunnut. Olin yksin 3.n niskalla kun sadekuuro yllätti. Istuin tovin paikallista ohrapirtelöä juoden ja odotin sateen loppumista. Loppuihan se lopulta ja sitten alkoi orkun bomberi pelittämään. Ensin vitosen kala vastarannan penkan reunasta. Viisi heittoa, kaksi kurkkausta ja viidennellä otti. Tuo kala halusi tulla kuvattavaksi. Kala oli jurovaa sorttia ja sotki mennessään koko niskan kalojen pasmat. Perhon kuivattua koitin vielä niskaa. Heti kävi kala kurkkaamassa, mutta ei ottanut. Vaihdoin perinteisen harmaan bomberin ja heti kelpasi. Tämä oli titti, mutta silti lähes vitosta virkeämpi.
Noista kahdesta kalasta tuli maha niin täyteen, että lopetin kalastuksen ja lähdin leiriin. Oletin jo näet, että muut siellä olivat, sillä kelloa ei mukana ollut. Piruuttani koitin vielä pari heittoa bomberoa kuivatellessani. Kolmella heitolla kaksi eri kalaa kävi kurkkaamassa. Olisi siis voinut olla melkoista teurastusta luvassa, jos tuohon olisi jäänyt.

5 kg 3.n niskalta

Ja heti titti perään

Neljäs päivä oli päivän osalta hiljainen, vaikka kalastettua tuli hyvinkin ympäri jokea. Lähdettiin kuitenkin Heimon kanssa vielä iltakalaan ruoan jälkeen. Olin hyvissä ajoin matkassa, joten kävin kopaisemassa 1.n niskan, sillä Arikon pinturia oli päivällä joku käynyt kurkkaamassa. Heitin nopeasti lähemmän kiven, mutta eloa ei näkynyt. Kauempi kivi ja heti pyörähti, ja heti perään uudestaan. Sitten olikin hiljaista. Päättelin, että kala on vaihtanut häirinnästä paikkaansa ja luultavasti kiven toiselle puolelle. Esimmäinen heitto ja heti roiskahti vesi. Tämä titti tuntui aluksi paljonkin isommalta, mutta tuli alkuvedon jälkeen kyllä kiltisti kuvattavaksi. Ainoa iso orkun bomberini sai kuitenkin osumaa ja rungon häkilä irtosi. Vähän harmitti....

Tästä matka jatkui Heimon luo laattakivelle ja ison kalan jallitukseen. sillä tuolla niitä oli näkynyt. Hiljaista kuitenkin piteli, vaikka pari isoa nähtiinkin. Yläniva jotenkin hämärässä houkutteli ja päätin käydä siellä. Olin juuri lähes pelipaikoilla kun näin ison lohen hyppäävän kokonaan ilmaan. Varovainen lähestyminen ja orkun bomberi kehiin. Muutama heitto hyppypaikkaan ja jokin iso hämärässä kävi perhon hakemassa. Nyt vietiin miestä, eikä mies kalaa. Huusin jo Heimolle, että titti ei ole kun samassa perho irtosi kalan suusta lentäen takapuuhun sinne myös jääden. Pieni manaus ja laattakivelle tekemään uutta peruketta ja uutta bomberoa sitomaan siiman päähän. Ainoa mukana ollut oli enää tuo risa bomberi, mutta löin sen siiman päähän. Pääsin takaisin alas ja samasta paikasta lähes välittömästi uusi kala kiinni. Tämäkään ei tuntunut titiltä vaan antoi todella hyvää kyytiä. Heimo ei ylävirrassa ollut saanut vielä edes kunnolla heittosiimoja pihalle kun taas miestä vietiin, kun O.J. huutaa "kalaa" alavirrassa kurkku suorana. Heimon avustamana kala saatiin lopulta rantaan. Tosin kala oli yhteistyökykyinen rantautuksen osalta ja ui itse laakealle kivelle lepäämään. Painoa oli 5.8 kiloa. Ei siis ihan enkka parantunut.

Vääntöä 5,8kg kanssa

Vähän heikko kuva, mutta siinä se reissun suurin on.

Menehän kotiin.

Toiseksi viimeinen päivä olikin sitten Heimon päivä. Olimme 3.n niskalla ja olimme jo tovin heittäneet. Heimo oli jo lähdössä poispäin, mutta heittelin vielä sitkeästi pinturia niskan alaosassa. Samassa hyvän kokoinen kala mulahti yläpuolellani. Piiskasin sitä raivolla alavirrasta ja kala pakeni hitaasti ylös päin. Pinturi seurasi luonnollisesti koko ajan perässä. Heimo meni vielä heittämään yläpuolelta uppoperholla ja silloin kajahti, "nyt on kala kiinni". Siima osoitti vieläkin ottikohtaan kun noin 20-30m ylävirrassa kajahti valtava lohi kokonaan ilmaan. Viimein siima tuli mukana, hitaasti kääntyen ylävirtaan. Kun heittosiima ja rannarit oli kadonneet, koitti Heimo vähän jarruttaa kalaa jos se vaikka pysähtyisi. Tuloksena oli ikävä lyönti kammesta sormille. Lohi siis vähän näpäytti kalastajaa sormille tyyliin, "eipäs aliarvioida vastustajaa".
Syöksy oli tyylinen kaikki paukut yhteen syöksyyn. Tämän jälkeen kala ui kohti niin, että Heimo ei meinannut saada siimaa pidettyä kireällä. Samaan aikaan kala vielä ui rantapuskiin. Jumalat oli puolella ja kala saatiin viimein kelattua tailausetäisyydelle. polaroideilla näin, että kala on iso ja huonosti kiinni. Tuonhan olisi toki voinut jättää Heimolle kertomattakin, taisi nimittäin tuosta tiedosta lirahtaa lusikallinen haalareitten väärälle puolelle. Kala kuitenkin tuli viimein tarpeeksi lähelle ja sain otteen kalan pyrstöstä. Tuollaisesta pyrstöstä saakin sellaisen otteen, että heti tietää kalan otteessa pysyvän. Pituutta kalalla oli 105 cm ja paino arvioiden 12,6 kg. Olisi pitäinyt tajuta ottaa tuo ympärysmitta niin olisi voinut laskea tarkan painon. Oli näet aika pulska tapaus, kuten kuvasta näkyy.

Heimon 12.6 kg. Hyvässä lihassa.

Lähdimme adrea täynnä kohti Arikoa, joka oli ylänivalla. Hän oli myös saanut ison pinturilohen (7kg?) ja nähnyt useita isoja sekä yhden monsterin, joka oli jo ottamassa Arikon perhoa. Onneksi Ariko kerkesi vetämään perhon pois ennen ottia. Eihän tuollaisia ole kiva väsyttää. Siitähän innostuneena hakkasin ylänivaa loput kaksi päivää. Olihan tilillä jo 7 lohta ja nyt siis se reissun kruunaaja piti vielä saada. Pari nousua tuli heti kärkeen, mutta sitten hiljeni. Siirryin ylänivan alapäähän, josta spottasin hyvällä heittoetäisyydellä toisen monsterin. Tämä hyväkäs kävi neljä kertaa kurkkaamassa pinturiani, mutta ei sitä huolinut. Yhdellä kertaa perhon viereen nousee about puoli metriä lohen selkää eikä selkäevää vielä edes näkynyt. Jäätävä kala. Vielä jäätävämpi oli tuo Arikon spottaama kala ylempänä. Varmasti lähempänä viittätoista kuin kymppiä. Ei vain innostunut perhosta.

Alemman monsterin jallitusta ylänivalla.

Toinen "vahinkotiteistä".

Arikon kanssa jatkoimme vielä viimeisenkin päivän tuota monsterin metsästystä. Olisiko ollut sitten narttukala, kun ison kalan ympärillä oli pienempiä vieressä. Isoa kalaa metsästäessä sain näet kaksi tittiä vielä sivutuotteena. Toinen harmaalla bomberilla ja toinen hengettömällä uppoperholla. Arikolla tuo iso sika kävi mäjäyttämässä "klassisesti" sidottuun green buttiin nymfitekniikalla uitettuna, mutta ei vain pysynyt kiinni. Ariko luovutti jossain vaiheessa ja meni laattakivelle heittämään. Hän saikin sieltä pinturilla noin 3 kg lohen samaan aikaan toisen tittini kanssa.
Mutta sainhan minä lopulta sen isonkin käymään pinturissa. Eihän siihen tarvittukaan kuin päättäväinen noin kahden vuorokauden hakkaaminen :) Ja otti tietenkin juuri siihen, mihin en yhtään luottanut ja jonka viimeisenä siiman päähäni laitoin. Ensimmäinen heitto ja kala molahti heti perhon mentyä yli. Tuon olisi voinut jättää kyllä tekemättä, sillä seuraavassa heitossa puristin vapaa rystyset valkoisena ja ottihan se. Hermot eivät pitäneet vaan vastaisku tuli liian aikaisin. Mutta olihan hienoa nähdä valtavan lohen nousevan pinturiin. Näen siitä vieläkin painajaisia...

Muista muistoista tulee mieleen vielä Tuomon kallis päivä, jolloin piti päästä kokeilemaan Arikon bambua ottisuvannolla. Tuloksena pinturiin noin vitosen lohi, joka usean minuutin väsytyksen jälkeen kuitenkin pääsi irti. Toivottavasti sattuu olemaan säästötilillä sen verran pesämunaa, ettei tarvitse luotolla perhovehkeitä ostaa :)
Ja olihan meillä vieraana myös maanantaista keskiviikkoon Helsingistä Kari-niminen veijari, jonka me kaikki varmasti muistamme lopun elämäämme. Hän ei yrityksestä huolimatta saanut ainuttakaan lohta, mutta ehkä ensi vuonna jo sitten nakertaa.

Reissu oli taas kerran mahtava. Saalispäiväkirja pitäisi Arikolta tulla joskus, niin voi korjailla noita tietoja. Nyt siis vain muistojen varassa. Kaloja taisi tulla 23 ja itelle niistä tuli 9 kpl. Nyt oli myös mukavan vaurasta kalaa joessa ja niitä jopa saatiin. Tänä vuonna tuli kalastettua aivan tuskalla ja kerkän juonti jäi vähän vähemmälle. Johtuiko sitten siitä, että muuten on tänä vuonna päässyt aika vähän kalalle? Ehkä, mutta varmaan juuri tuosta syystä kalaakin tuli niin hyvin. Jaksoi piiskata vielä sen ratkaisevan minuutin, jolloin lohi otti.

Kyllä se vain hyvän porukan osuus onnistuneessa reissussa on avainasia. Ensi vuonna sitten taas jonnekin, tundralle kaiketi. Nyt on Markon kanssa vuorossa cracking the code. Aioin nimittäin ensi viikon torstaina ottaa kymijoesta orkun bomberilla lohen jos toisenkin. Sanokoot gurut mitä lystäävät, kyllä se sielläkin nousee hakemaan.....

Loppuun vielä joitain random-kuvia.

1.n niskaa.

Joupe väsyttää 3.n niskalla.

On se Pulozero vain vieläkin kaunis leiripaikka.

Ps. Ariko, ne orkun bomberit on työn alla. Tulee joskus syksyn aikana. Mulla on myös yksi innovaatio tuosta perhosta, saat sitä testata ensi kesänä kolalla, jos olet sinne menossa.

Arvoisat lukijat. Jos olette tuonne päin joskus menossa, niin ottakaahan muikkuonget joukkoon. Kuten videosta voi huonosti nähdä, siellä niitä muutama niskalla on.

Penaalin terävimmät kynät Kolajoella -09

Rakkaille lukijoille tiedoksi, että kattava kirjoitus tämän vuoden pyhiinvaelluksesta Kolajoelle saapuu eetteriin noin kahden viikon kuluttua. Nyt täytyy lähteä mökille Jurvaan narraamaan isoja siikoja ja kirjolohia (pinturilla tietenkin). Sitten onkin edessä komennus kajaaniin valtion leipiin vajaaksi viikoksi.

Koitan siis sen jälkeen saada näpyteltyä jotain järkevää tännekin päin. Kiitoksia kuitenkin jo nyt hyvästä reissusta kaikille osallisille. Onkos Heimo jo laskeutunut kuolevaisten pariin ison kalan aikaansaaman adrepaukun jälkeen ja onko Ariko jo pessyt Simmssien sisäpinnat karhun kohtaamisen jälkeen? :)

Näkemisiin kaikille ja tapaamisiin parin viikon kuluttua!

MOj

Pervoja kuolaan!

Nyt alkoi tehtailu kuukauden päästä alkavaan henkilökohtaiseen vuosittaiseen pyhiinvaellukseen. Vasemman puoleinen pomperomalli osoitti tehokkuutensa viime vuonna. Samaten tuo tumma sarvijaakko. Yyberkokeiluna tehtailin lohiskaterin. Näytti niin herkulliselta mallilta, kun tuo sattui pk.netissä silmiin, vaikka olikin taimenille tehty. Tosin sidoin tuon pikkuiseen karppikoukkuun. Valkoista vasikkaa pyrstöön, fluoripunainen iskupiste, 2 valkoista ja 2 punaruskeaa pinturihäkilää niin, että kaksi lyhyttä ensin tukemaan ja 2 hieman pitempää päälle. Hieman pelotti että kuinka tuo kelluu ja päätin käydä tuossa takapihan joessa testaamassa. Hienosti kyllä viistää ja tuo vasikkapyrstö vielä silleen jännästi viipottaa veden pinnalla. Onkohan tässä ensi reissun jokeri, who knows?

Saa nyt nähdä, kuinka kerkiää lisää sitomaan? Tämä viikko, kun piti olla vapaata aikaa sitomiseen, paloi työkaverin sairastumisen johdosta. No saapahan reissun maksuun, kun paukuttaa töissä tuplavuoroja...

Tainionvirta 6.7 (hartola)

Viimein sain kidekoneeni siihen kuntoon, että sain kameralta ladattua kuvia. Ilman kuvia reissuraportit olisivat olleet yhtä tyhjän kanssa, joten en niitä ole viitsinyt kirjoitella. Alkukesä on kuitenkin mennyt lähinnä nukarilla ja tainiolla pyöriessä ilman mitään sen kummempia saaliita (normi istaria).

Eilen siis lähdimme "ystäväni Markon" (lue pulttibois äänellä) kanssa käymään tainiolla Hartolassa. Edellisen päivän veljen häät painoi vielä ikävästi ohimossa, mutta raitis ulkoilmahan tunnetusti auttaa itseaiheutettuun päänsärkyyn. Saavuimme perille vähän ennen kahdeksaa ja painuimme 4:n niskalle. Täältä sain vastarannan kiviriutan kupeesta tartutettua perusistarin (reipas kilo) lähes ensiheitoilla. Caddis osoitti jälleen tehonsa ja lyhyen taistelun jälkeen lötkö antautui kulinariiniseksi nautinnoksi. Niskalla näkyi myös muita kaloja, mutta lisäjoukkojen saavuttua niskalle peräännyimme takavasemmalle eli ekon sillalle.

4:n niskalla

oma kalani

Täältä olin tartuttanut caddikseen edellisenä tiistaina luultavasti elämäni suurimman taimeneni ja sotasuunnitelmanani oli saada kyseinen yksilö kuvattavaksi asti. Paikka ja aika olivat tiedossa, mutta todella kylmä yö (+1) hillitsi kuoriutumista ja kalojen pintomishaluja.
Pyörimme ekon sillan ja ylemmän sillan väliä koko pimeän ajan. Yläsillan alla oli joku vauras kala, mutta oli raukka aikasta varovaista sorttia. Muutaman kerran sentään roiskaisi vettä niin, että meinasi tulla kurat housuun. Isomman kalan alapuolella oli vielä pienempi taimen, jonka Marko saikin tartutettua mustaan zonkeriin. Tämä kuitenkin irtosi jo muutaman potkun jälkeen. Itselläni piteli hiljaista koko yön. Tosin odottelin kivellä istuen isomustani saapuvaksi pitkät tovit, joten heittely jäi siltäkin osin vähän vähemmälle.

yläsillan alla salakka-ajoja odotellessa


Jahka olimme itsemme saaneet jäädytettyä kaarisilloilla ja aurinko osoitti nousemisen merkkejä, päätimme vielä käydä 4:n niskalla ennen kotiinlähtöä. Päätös osoittautui jälkikäteen ajateltuna oikeaksi, sillä sieltä nousi seuraavaa:

Itselleni oli siiman päähän jäänyt iso streameri, joten heitin koskiosuuden ensin. Marko meni niskalle ja näkikin pyörteitä. Osa paukutteli jopa perhosiimaan, mutta uppoperho ei kelvannut. Siirryin Markon yläpuolella ja ja heitin niskan yläosaa. Valitsin perhoksi pienen liitsin, koska pintaelämää en nähnyt. Marko täräytti siiman päähän 10 koon caddiksen ja heitti sillä niskaimua. No eipä tarvinnut kauaa heittää, kun viistävää caddista vietiin vauhdilla. Jo tuikkirenkaista näki, ettei kala ole aivan pieni. Koko alkoi paljastumaan viimeistään siinä vaiheessa kun tämä uppotukki paineli pitkin niskan pohjia pitkään aikaan näyttäytymättä. Hetken jo luulimme, että kala väsyy niskalle, mutta eiköhän tuo piru väsyessään painanut koskeen. Emme omistaneet tällä reissulla lainkaan kahluuvehkeitä, joten lähdin kosken alle haavin kanssa katsomaan, josko kala tulisi näkyville. Marko lohimiehenä kuitenkin vinssasi kalan koskesta ylös ja saimme haavittua sen pienen hässäkän jälkeen. Kala oli näet niin suuri, ettei takapuolelta koukkaus onnistunut. Laitoin haavin kosken pohjaan kalan taakse ja Marko hellitti paineen antamista niin, että kala peruutti haavin päälle. Nopea nosto ja siellähän se köllötti.

Pituutta kalalle oli kertynyt 60cm ja painoa 2,8 kiloa. Täytyy kyllä sanoa, että oli ihan kelpo kala ensimmäiseksi pinturitaimeneksi. Voipi olla, että ihan heti en tuota tule rikkomaan. Ellen nyt sitten saa sitä kaarisillan sikaa uudelleen tarttumaan. Se nimittäin oli varmasti samaa kalibeeria.
Onnea Markolle jälleen uudesta ennätyskalasta. Tämä vuosi on tainnut muutenkin mennä aika nappiin sillä tämä oli kolmannen kalalajin ennätyksen parannus. Eihän tuota miestä uskalla päästää viikon päästä tenollekaan. Tai jos päästääkin, niin hänelle pitää varata monta jätesäkkiä suomunäytteitä varten, jotta kalat varmasti menevät ennätyskalarekisteriin.

Eikös sitä sanota, että adrenaliini on kuin huumetta? :)

Virallisempi pönötys

Tämä viikko meneekin sitten perhoja sitoessa tulevaa kuolan reissua varten. Helmiselle, Petelle, Arikolle jne.. tiedoksi, että koitan tännekin muutaman kuvan laittaa perhoista. Ehkä saamme uusia ideoita. Ne Peten hitsipilliputket näyttivät kyllä aika lupaavilta...

Kevättä rinnoissa!

Jaahas, alkaa olla taasen aika aloitella kirjoittelua tännekin päin. Talvi meni pilkkiessä ja saalistakin tuli ihan mukavasti. Tänä keväänä on nyt muutama perhoreissukin jo tullut tehtyä.

Teurolta olen muutamia kirjolohia saanut naruteltua, mutta taimenet ovat jostain syystä perhojani vältelleet. Lisäksi kalat tuntuvat olevan hieman eri kohdissa kuin aikaisempina vuosina. Liekö sitten tuo kylmä kevät ja sen mukainen veden lämpö tehnyt tehtävänsä. Täytyisi muuttaa taktiikkaa, mutta sitä on niin parkkiintunut jo rutiineihinsa.

Viimeisin reissu tuli tehtyä tainiolle eilen ja saaliiksi kertyi vain kylmästä aiheutunut horkka, tärppi ja yhden pienen (35-40cm) taimenen pitely. Oli kyllä perkeleellisen kylmä pohjoistuuli eikä lämpötila päivän aikana noussut yli +8 asteen. Lyhythijainen paita ja fleece ei tuntunut ihan riittävältä :)

Ei oikein tunnu vielä kalat nousevan perhoon vaan punttia pitäisi olla. Itse en vain oikein pidä tuon tyylisestä kalastuksesta, joten saaliitkin on jääneet vähiin. No, ensi viikoksi jo lupaavat lämpenevää, joten kohtahan tuo alkaa minunkin ilopissan hetket.

Ai niin, joitain kuviakin on tullut otettua. Panostin uuteen kamerakännyyn, kun vanha tippui pilkillä ollessa avannosta vesijärveen. Aika syvälle kyllä vielä erotti radiolinjan logon aurinkoisena kevätpäivänä, kun känny hitaasti leijui kohti 11m syvällä olevaa pohjaa :)
Ongelma on vain minun kidekoneessa, joka ei juuri ilahtunut tu0sta 800 megaisesta ohjelmasta, joka siihen olisi pitänyt ladata. Nyt ollaan siis vanhan kameran varassa, joka kyllä on nyt poikkeuksetta unohtunut kotiin. Täytyy yrittää muistaa ottaa se nyt tästä lähtien mukaan.

Tästä se lähtee, perhokalastuskausi 2009

Läskiteinien rasvanpolttoa kuolajoella 9-16.8

Tuli viimein tehtyä koko vuoden odotettu reissu kuolajoelle. Matkasimme lentokoneella Helsingistä Ivaloon ja sieltä matkasimme "luotettavalla" linja-autolla rajajoosepin läpi Taipolan kylään ja kumiveneillä leiriimme kuolajärven? rantaan, josta joelle matkaa kävellen oli noin 500 metriä. Porukkaan kuului kaverini lisäksi pari työkaveria, heidän perhoseuran kavereita sekä kolme kapiaista. Raportti nyt tulee myöhään, koska tässä on nyt potenut kalastuksellista krapulaa ja hommia siviilissä on piisannut.

Bussikyytiä tiedossa

Matkalla vastaamme tuli paikallinen nuoriseuratalo :)

Jännitystystä ilmassa, pian perillä

Perillä olimme noin yheksän aikaan ja kysyimme heti, saako joelle jo mennä heittämään. Kun myöntävä vastaus korviimme kajahti, olimmekin tuota pikaa rannalla. Koska ilta oli jo hämärtymässä, jäimme lähimpään paikkaan eli ykkösen niskalle.

Ykkösen niskalla virpomassa

Muutaman tyhjän laskun jälkeen opas (Ariko) lähti minne lähti ja kaveri (Marko) lähti käymään kosken loppuliu'ussa. Sidoin tumman green butt sarvijaakon ja sain kontaktin kalaan lähellä olevan kiven huopeesta. 2 kertaa kävi perhoa kurkkaamassa ja varovasti tönimässä, mutta ei tuntunut muuten kelpuuttavan perhoa. Vaihdoin uittotekniikkaa. Heitin lähes ylävirtaan ja uitin perhon vauhdilla kalan päälle. Siitäkös kolli riemastui ja iski vauhdilla perhoon kiinni. Opas oli kadonnut, Marko alavirrassa, oli jo pirun pimeää ja meikä siinä sitten yksin väsyttämässä. Nopealla tilanekatsauksella päätin väsyttää kalan paikoillani, kunnes kala olisi tarpeeksi väsynyt ja vasta sitten lähteä raahamaan sitä matalikolle. Siinähän se aikansa teutaroi ja turasi, kunnes alkoi näyttämään väsymisen merkkejä. Ei muuta kuin pakki päälle ja kohti rantaa ja siitähän se ilo vasta alkoi. Koska pimeää oli eikä pohjan muodoista ollut mitään hajua, meinasin vetää ainakin kymmenet lipat. Hirveän turaamisen jälkeen sain kuitenkin tailattua ja mitattua vapaa vasten kalan. Painoa oli kertynyt koukkuleualle 5,4 kiloa, joten auvoisasti alkoi reissu kohdaltani ja paineet katosivat heti.

5,4 kiloa ykkösen niskalta

Päivä 2. Matkasimme Arikon kanssa vitosen mutkalle. Vuoden liikkumattomuus tuntui ikävästi maitohappoina matkalla ja lause "perä jää" tuli turhan tutuksi. Sähköjänis Ariko painoi kuin rusakko kevätpellolla ja päätös runsaista vaatekerroista osoittautui katkeraksi virheeksi. Viimein pääsimme kuitenkin perille (6 litran hienerityksen ja 5 olutpullon jälkeen). Jälleen teimme muutaman tyhjän laskun kunnes Ariko tartutti bambuvapaansa parin kilon SIIAN, ööh.. eiku kirkkaan titin. Ariko sai jo kalan rantaan, mutta kala tipahti käsistä joten kuvattua pirulaista ei saatu. Heti perään samasta paikasta itelle paukahti samanlainen kala. Sain senkin jo väsytettyä naatiksi, mutta lähtiessäni vetämään kalaa tailattavaksi, perho irtosi.
Sieltä jatkoimme matkaa ottisuvantoon ja laattakiven ympäristöön, mutta enempää kalakontakteja ei tullut.

"vietnamissa" oli kiva tarpoa!

Sitten onkin pojalla filmi poikki mitä tapahtumia tuli ja koska (kerkällä ja hilivotkalla ei osuutta asiaan :) ). Seuraava kala kuitenkin tuli laattakiven yläpuolelta muistaakseni kolmantena päivänä. kala seurasi perhoa monta metriä vanan tullessa perässä ja otti viimein perhon varovasti. Kala oli pieni kravattititti ja painoi varmaan hätinä 1,5 kg.

pikku kravatti

Hetkeä myöhemmin spottasin alanivasta kalan ollessamme ylänivalla. En tiennyt menikö sinne polkua, joten tetsasin paikalle pitkin rantavietnamia. Niin, no menihän sinne polku, eikä yhtään vituttanut sen nähtyäni.
Aloin pommittamaan lohta mustalla pinturilla. Kala ei siitä kuitenkaan piitannut, joten vaihdoin normaalin oranssihäkiläisen pomperin. Muutaman kymmenen heiton päästä kala hyväksyi tarjouksen. Tuikki oli niin pieni, että luulin smoltin ottaneen perhon. Tein vastaiskun myöhään ja yllätys oli suuri kun iskun voimasta pintaan nousi lohen pyrstö. Ei ollut smoltti ei ja tuntui isommalta kuin edellinen kala. Hyvän taistelun jälkeen rantaan antautui 2,8 kiloa hieman tummunutta lohta.

Hetki ennen ottia.

2,8 kg väsyttelyä

Tulihan se sieltä (2,8kg)

Jo kahden kalan päivä olisi ollut hyvä, mutta ei kahta ilman kolmatta. Ruoan jälkeen ajattelimme koittaa hämäräkalastusta Markon kanssa. Menimme laattakivelle. Peten ja muiden juuri tehdessä lähtöä laattakiven yläpuolisen särkän kohdalla kävi kala pinnassa. Sanoin Petelle, että tuo on jo saatu kala. Rauhallisen oluenjuonnin ja sääskisavujen teon jälkeen pinturi kiinni ja ei muuta kuin virpomaan hetki sitten nähtyä kalaa. Ajattelin, että nyt laitetaan kova kovaa vastaan ja niin kauan heitän, että kalalta palaa käämit. 10 min takomisen jälkeen olin näkevinäni ensimmäiset pyörteet perhon alla. 5 min sen jälkeen tulivat selvemmät pyörteet. 3 min tästä kala jo pyörähti perhon alla. Tästä heti seuraava heitto ja lohen käämit paloivat. Lohi lähti perhon perään ja löi siihen kiinni niin, että vieläkin voin nähdä unissani sen ison kidan itseeni päin ja lohen raivoisan katseen. Arviot kalojen koosta olivat menneet edellisillä kerroilla pahasti pieleen, joten sanoin varovasti Markolle, että on kai vain iso titti. Nopeasti kuitenkin mieli muuttui jo jalan puolelle ja pitkään jatkuneen väsytyksen tiimellyksessä arviot menivät koko ajan ylöspäin. Viimein Marko tailasi kalan turvallisille rantavesille ja oma ennätys oli selviö ja vieläpä pinturilla. Enempää ei puristinen pinturilla kalastava voi toivoa. Kala oli todellinen työvoitto. Hetken jo kävi mielessä, että ei se ota pinturiin, mutta onneksi jaksoin tahkota tahkomistaan. Mittaus paljasti painoksi 6,7 kiloa, siinä oli tarpeeksi Ojanperälle elämän iloa.

Jurova kala tuo 6,7kg. Sai välillä tosissaan vääntää.

Tulihan se viimein kuvattavaksi. Vähän hymyilyttää.

Ja takaisin kasvamaan.

Kolmen kalan päivän jälkeen kalastus jäi itellä vähän vähemmälle (rupesi kerkkä ja olut maistumaan) ja yritettiin Markolle kalaa. Joka päivä oli itellä kuitenkin tapahtumia vaikka kaloja ei enää yhtä lukuunottamatta ylös tullut.

Viides kalani tuli myös alanivasta. Odotin, että Andy ja Korkki olivat saaneet laskunsa tehtyä. Aloitin jälleen pinturilla ja sainkin lohen nousemaan useasti perhoon. Taimenkalastajan refleksit tekivät kuitenkin tepposensa ja tein vastaiskun liian nopeasti. Lyhyen väsyttelyn jälkeen kala irtosi (tittiluokan kala). Aurinko alkoi paistamaan ja ihan piruuttani laitoin rautanaulan kiinni. Kolmas heitto puurtokivien taakse ja JO VAIN iski louhi kiinni. Olipas sitten muuten pirteä yksilö. Koko ajan ilmassa useita voltteja tehden ja painoi kuin ruusberi. Syykin löytyi kun perhoa irroitin suusta. Toinen koukku osui hivenen kieleen, joten taisi saada kala kipeää. Anteeksi siitä kalaseni..Painoa kalalla oli 2,4 kg ja se oli vielä suht. kirkas, ehkä pari viikkoa joessa ollut pikku kolli.

Rautanaulan pettämä

Loppuaika meni saunotellessa ja fiilistelykalastusta harrastellen. Viimeisinä päivinä sattui pari hauskaa tapahtumaa. Puhuttiin Arikon kanssa laattakivellä paskaa ja Nakkelin rinkan päällä istuskellen laattakiven loppuliukuun perhoani. Samaan kohtaan juuri edes katsomatta oli perho tipahtanut ainakin vartin. Sitten jysähti ja lujaa. Taisin kattella ylävirran sorsia tai jotain kun meinasi lähteä vapa kädestä. Noin lujaa tärppiä en ole koskaan ennemmin kokenut. Eipä pysynyt sekään kiinni.
Toinen hauska juttu oli viimeisenä päivänä 3.n niskalla. Marko ja Andy saivat viimeisenä päivänä kalastaa nuo "hot spotit" ja lähdin yksin 3.n niskalle, kun sieltä oli kehnosti tullut kalaa. Laitoin rinkan rantakivelle ja hiljaa paikallani istuen aloin pommittamaan niskaa pinturilla. Näin yhden kalan keskellä niskaa ja keskitin kaiken tarmoni siihen. Pitkän ajan päästä lähes jaloistani lohi kävi pinnassa ja tälläsi kiinni perhosiimaan. Oli kai hermostunut siihen, kun se meni vähän väliä sen montun päältä. Aloin härnäämään lohta pinturilla ja vetäisin tahallani perhon pois juuri kun se oli ottamassa sen suuhunsa. Ajattelin nääs koittaa kuinka vihaiseksi kalan voi pinturilla saada. Ensimmäisillä kerroilla kala nousi rauhallisesti kiven vierestä perhon alle. 6-7 kerran jälkeen lohi oli jo niin hermona, että tuli pohjasta asti suu auki kuin torpedo ja tuli muuten lujaa. Tällöin lopetin kiusaamisen ja tein vastaiskun. Kala pääsi kuitenkin irti. Oli vain pelkkä perukesiima vavasta ulkona, joten varmaan siksi tuon vastaiskun teko oli ongelmallista.

Reissu oli mahtava, vaikka kalaa ei nyt kaikille tullutkaan. Itse tosin sain kaloja ihan hyvin ja useita karkuutin. Jumalat nyt vain taisivat olla puolellani. Ensi vuonna tilanne voi taas olla toinen. Meidän porukka tais saada jonkun 20 lohta about, jos en väärin nyt muista ja suurin oli Helmisen 8,jotain kiloa.
Porukka myös oli tosi hyvä ja kaikille tasapuolisesti kiitos siitä, jos nyt satutte tätä lukemaan. Tuollaisessa paikassa tuon hyvän porukan merkitys vielä korostuu, kun ollaan viikko korvessa ilman poispääsyn mahdollisuuta. Raportti nyt jäi vähän torsoksi kun aikaa tämän aloittamiseen ei meinannut olla ja puolet pikkujutuista jo unohtanut. Illan Ariko Showt ja muut hauskat yksityiskohdat ovat kuitenkin syöpyneet mieleen ja eivät hevin sieltä katoa. Niin ja kerkkää tilaan ensi vuonna ainakin 10 litraa. Ariko voi sanoa jo Muttilaiselle, että on pullot jo valmiina oottamassa. Oli nimittäin uskomattoman hyvää.

Reissukavereille terveisiä Arikon sanoin. HI MISTER COWBOY, I BROKE MY BACK !!

Ensi vuonna varmasti uusiksi ja loppuun vielä tunnelmakuvia....

Näillä ne reissun kalat sitten tulivat.

Sääli kun ei ollut dynamiittia joukossa. Olisi murmanskin rata saanut kyytiä.

Komeat oli maisemat leirin rannassa. Kyllä kelpasi herätä aamulla tähän näkyyn.

Laattakiveltä ylänivalle päin. Nopeasti se sää muuttui

Tainionvirta 27.7 (hartola)

Tulipa kummisetä vaimokkeineen käymässä pojan 3v. synttärikaffeille. No kalaanhan sitä oli heti yöksi päästävä, joten ei kun auton keula kohti hartolaa. Tuosta hartolasta nyt on tullut oikein vakikohde, vaikka matkaa onkin paljon. Siellä kun tuntuu olevan ainoita paikkoja, jossa vesi on kirkasta. Ei nuo vantaan mutarännit oikein innosta. Tosin täytyy sinnekin päin varmaan noita reissuja joskus tehdä.

Nappasin mukaani digikamerani, josta tietenkin oli patterit loppu, kun kuvia sitten piti ottaa. Nyt siis täytyy tyytyä vain verbaaliseen malliin.

Aloitimme kalastuksen keijulan niskalta, koska viime reissulta oli jäänyt kiva kuva paikasta. Ihmetys oli suuri kun ketään ei ollut paikalla. Polte oli kova ja vaatteet sujahti päälle suorastaan armeijan vaatesulkeisten vauhdilla. Kummisetä (Janne) aloitti mustalla striimerillä kosken ruoppaamisella ja itse tavoille uskollisesti caddiksella niskan kampaamisella. Eipä tarvinnut kovin kauan perhoa niskalla viistää, kun perhon alle ilmestyivät pyörteet ja lopulta läsähti. Kala ei kuitenkaan tarttunut, joten ei muuta kuin ankaraa pommitusta samaan paikkaan. Parin heiton jälkeen perhon perään lähti kunnon vana, joka päättyi komeaan ottiin. Kala näytti pieneltä, mutta osoittautui ihan perus n.45cm taimeneksi. Jannekin tästä innostuneena vaihtoi caddiksen siiman päähän ja tartutti ihan komean taimenen hieman kauempaa niskalta. Kala ei valitettavasti pysynyt kiinni loppuun saakka. Juuri kun piti alkaa kuvaamaan väsytyksestä videonpätkää jannen kameralla siimat tuli silmille. Alku oli kuitenkin lupaava ja kala tuntui olevan syönnillä. Sitten taas tapahtui perinteiset ja siihen ne tapahtumat melkein jäivätkin. Sain itse vielä caddiksella keijulasta n.35 cm taimenen ja sitten olikin jo aika lähteä kaarisillalle.

Täälläkään ei suureksi ihmetykseksi ollut ketään. Ilta oli jo pimennyt niin, ettei kaloja nähnyt sillalta. Niskan yläpuolella vasemmalla olevan pienen niemenkärjen kohdalla pintoi yksi kala. Koska Janne ei vielä kalaa ollut saanut, sai hän aloittaa kalan yrittämisen. Itse katsoin kalastusta sillalla mukaani ottamaani olusta siemaillen. Hyttysiä oli sillalla niin paljon, ettei offista ollut juuri apua. Vihreää offia oli vielä kiiltävänä pintana käden syrjällä, kun jo 3 pirulaista oli kuppaamassa laskimot tyhjiksi. Kala tuntui hieman häiriintyvän Jannen piiskaamisesta ja lopetti pintomisen. Jannekin siirtyi lopulta alemmas niskaa kalastamaan. Odotin tovin ja lähdin itse koittamaan kalaa. Kun paikka oli hetken rauhoittunut ja olin hiljaa hiipinyt paikoilleni, kala jatkoi syömistään. Caddis ei tuntunut aluksi kelpaavan, mutta sitähän ei pois vaihdeta. N. 5 min sitkeän hakkaamisen jälkeen kala viimein kelpuutti perhon ja antoi kokoisekseen hyvät kyydit. Pituutta ei ollut kuin n.42 cm, mutta vanhana kalana veti kyllä hyvin.

Siinäpä nuo tuon reissun kalat sitten olivatkin. Jannella oli vielä yöllä yksi kala kiinni mustassa zonkerissa, mutta ei halunnut ahti luoda antejaan Jannelle tällä kertaa. Kaloja näkyi muutamia silloin tällöin, mutta mitään syöntihurmiota ei ollut nähtävissä koko yönä. Kävimme vielä yön/aamun aikana uudelleen keijulassa sekä pitkospuilla, mutta hyvin oli hiljaista näillä paikoilla. Loppuaamun taoimme vielä kaarisillalla, mutta muutamia pintakäyntejä lukuunottamatta mitään eloa ei ollut. Kotiin pääsimme joskus klo. 8.30 ja 26 tunnin valvomisen jälkeen uni kyllä kieltämättä maistui hyvälle (kaiken 4.5 tuntia).

ps. Tea, jokos se Esan siima lentää? Sitähän pitää lähteä käymään taasen jurvassa :)