Läskiteinien rasvanpolttoa kuolajoella 9-16.8

Tuli viimein tehtyä koko vuoden odotettu reissu kuolajoelle. Matkasimme lentokoneella Helsingistä Ivaloon ja sieltä matkasimme "luotettavalla" linja-autolla rajajoosepin läpi Taipolan kylään ja kumiveneillä leiriimme kuolajärven? rantaan, josta joelle matkaa kävellen oli noin 500 metriä. Porukkaan kuului kaverini lisäksi pari työkaveria, heidän perhoseuran kavereita sekä kolme kapiaista. Raportti nyt tulee myöhään, koska tässä on nyt potenut kalastuksellista krapulaa ja hommia siviilissä on piisannut.

Bussikyytiä tiedossa

Matkalla vastaamme tuli paikallinen nuoriseuratalo :)

Jännitystystä ilmassa, pian perillä

Perillä olimme noin yheksän aikaan ja kysyimme heti, saako joelle jo mennä heittämään. Kun myöntävä vastaus korviimme kajahti, olimmekin tuota pikaa rannalla. Koska ilta oli jo hämärtymässä, jäimme lähimpään paikkaan eli ykkösen niskalle.

Ykkösen niskalla virpomassa

Muutaman tyhjän laskun jälkeen opas (Ariko) lähti minne lähti ja kaveri (Marko) lähti käymään kosken loppuliu'ussa. Sidoin tumman green butt sarvijaakon ja sain kontaktin kalaan lähellä olevan kiven huopeesta. 2 kertaa kävi perhoa kurkkaamassa ja varovasti tönimässä, mutta ei tuntunut muuten kelpuuttavan perhoa. Vaihdoin uittotekniikkaa. Heitin lähes ylävirtaan ja uitin perhon vauhdilla kalan päälle. Siitäkös kolli riemastui ja iski vauhdilla perhoon kiinni. Opas oli kadonnut, Marko alavirrassa, oli jo pirun pimeää ja meikä siinä sitten yksin väsyttämässä. Nopealla tilanekatsauksella päätin väsyttää kalan paikoillani, kunnes kala olisi tarpeeksi väsynyt ja vasta sitten lähteä raahamaan sitä matalikolle. Siinähän se aikansa teutaroi ja turasi, kunnes alkoi näyttämään väsymisen merkkejä. Ei muuta kuin pakki päälle ja kohti rantaa ja siitähän se ilo vasta alkoi. Koska pimeää oli eikä pohjan muodoista ollut mitään hajua, meinasin vetää ainakin kymmenet lipat. Hirveän turaamisen jälkeen sain kuitenkin tailattua ja mitattua vapaa vasten kalan. Painoa oli kertynyt koukkuleualle 5,4 kiloa, joten auvoisasti alkoi reissu kohdaltani ja paineet katosivat heti.

5,4 kiloa ykkösen niskalta

Päivä 2. Matkasimme Arikon kanssa vitosen mutkalle. Vuoden liikkumattomuus tuntui ikävästi maitohappoina matkalla ja lause "perä jää" tuli turhan tutuksi. Sähköjänis Ariko painoi kuin rusakko kevätpellolla ja päätös runsaista vaatekerroista osoittautui katkeraksi virheeksi. Viimein pääsimme kuitenkin perille (6 litran hienerityksen ja 5 olutpullon jälkeen). Jälleen teimme muutaman tyhjän laskun kunnes Ariko tartutti bambuvapaansa parin kilon SIIAN, ööh.. eiku kirkkaan titin. Ariko sai jo kalan rantaan, mutta kala tipahti käsistä joten kuvattua pirulaista ei saatu. Heti perään samasta paikasta itelle paukahti samanlainen kala. Sain senkin jo väsytettyä naatiksi, mutta lähtiessäni vetämään kalaa tailattavaksi, perho irtosi.
Sieltä jatkoimme matkaa ottisuvantoon ja laattakiven ympäristöön, mutta enempää kalakontakteja ei tullut.

"vietnamissa" oli kiva tarpoa!

Sitten onkin pojalla filmi poikki mitä tapahtumia tuli ja koska (kerkällä ja hilivotkalla ei osuutta asiaan :) ). Seuraava kala kuitenkin tuli laattakiven yläpuolelta muistaakseni kolmantena päivänä. kala seurasi perhoa monta metriä vanan tullessa perässä ja otti viimein perhon varovasti. Kala oli pieni kravattititti ja painoi varmaan hätinä 1,5 kg.

pikku kravatti

Hetkeä myöhemmin spottasin alanivasta kalan ollessamme ylänivalla. En tiennyt menikö sinne polkua, joten tetsasin paikalle pitkin rantavietnamia. Niin, no menihän sinne polku, eikä yhtään vituttanut sen nähtyäni.
Aloin pommittamaan lohta mustalla pinturilla. Kala ei siitä kuitenkaan piitannut, joten vaihdoin normaalin oranssihäkiläisen pomperin. Muutaman kymmenen heiton päästä kala hyväksyi tarjouksen. Tuikki oli niin pieni, että luulin smoltin ottaneen perhon. Tein vastaiskun myöhään ja yllätys oli suuri kun iskun voimasta pintaan nousi lohen pyrstö. Ei ollut smoltti ei ja tuntui isommalta kuin edellinen kala. Hyvän taistelun jälkeen rantaan antautui 2,8 kiloa hieman tummunutta lohta.

Hetki ennen ottia.

2,8 kg väsyttelyä

Tulihan se sieltä (2,8kg)

Jo kahden kalan päivä olisi ollut hyvä, mutta ei kahta ilman kolmatta. Ruoan jälkeen ajattelimme koittaa hämäräkalastusta Markon kanssa. Menimme laattakivelle. Peten ja muiden juuri tehdessä lähtöä laattakiven yläpuolisen särkän kohdalla kävi kala pinnassa. Sanoin Petelle, että tuo on jo saatu kala. Rauhallisen oluenjuonnin ja sääskisavujen teon jälkeen pinturi kiinni ja ei muuta kuin virpomaan hetki sitten nähtyä kalaa. Ajattelin, että nyt laitetaan kova kovaa vastaan ja niin kauan heitän, että kalalta palaa käämit. 10 min takomisen jälkeen olin näkevinäni ensimmäiset pyörteet perhon alla. 5 min sen jälkeen tulivat selvemmät pyörteet. 3 min tästä kala jo pyörähti perhon alla. Tästä heti seuraava heitto ja lohen käämit paloivat. Lohi lähti perhon perään ja löi siihen kiinni niin, että vieläkin voin nähdä unissani sen ison kidan itseeni päin ja lohen raivoisan katseen. Arviot kalojen koosta olivat menneet edellisillä kerroilla pahasti pieleen, joten sanoin varovasti Markolle, että on kai vain iso titti. Nopeasti kuitenkin mieli muuttui jo jalan puolelle ja pitkään jatkuneen väsytyksen tiimellyksessä arviot menivät koko ajan ylöspäin. Viimein Marko tailasi kalan turvallisille rantavesille ja oma ennätys oli selviö ja vieläpä pinturilla. Enempää ei puristinen pinturilla kalastava voi toivoa. Kala oli todellinen työvoitto. Hetken jo kävi mielessä, että ei se ota pinturiin, mutta onneksi jaksoin tahkota tahkomistaan. Mittaus paljasti painoksi 6,7 kiloa, siinä oli tarpeeksi Ojanperälle elämän iloa.

Jurova kala tuo 6,7kg. Sai välillä tosissaan vääntää.

Tulihan se viimein kuvattavaksi. Vähän hymyilyttää.

Ja takaisin kasvamaan.

Kolmen kalan päivän jälkeen kalastus jäi itellä vähän vähemmälle (rupesi kerkkä ja olut maistumaan) ja yritettiin Markolle kalaa. Joka päivä oli itellä kuitenkin tapahtumia vaikka kaloja ei enää yhtä lukuunottamatta ylös tullut.

Viides kalani tuli myös alanivasta. Odotin, että Andy ja Korkki olivat saaneet laskunsa tehtyä. Aloitin jälleen pinturilla ja sainkin lohen nousemaan useasti perhoon. Taimenkalastajan refleksit tekivät kuitenkin tepposensa ja tein vastaiskun liian nopeasti. Lyhyen väsyttelyn jälkeen kala irtosi (tittiluokan kala). Aurinko alkoi paistamaan ja ihan piruuttani laitoin rautanaulan kiinni. Kolmas heitto puurtokivien taakse ja JO VAIN iski louhi kiinni. Olipas sitten muuten pirteä yksilö. Koko ajan ilmassa useita voltteja tehden ja painoi kuin ruusberi. Syykin löytyi kun perhoa irroitin suusta. Toinen koukku osui hivenen kieleen, joten taisi saada kala kipeää. Anteeksi siitä kalaseni..Painoa kalalla oli 2,4 kg ja se oli vielä suht. kirkas, ehkä pari viikkoa joessa ollut pikku kolli.

Rautanaulan pettämä

Loppuaika meni saunotellessa ja fiilistelykalastusta harrastellen. Viimeisinä päivinä sattui pari hauskaa tapahtumaa. Puhuttiin Arikon kanssa laattakivellä paskaa ja Nakkelin rinkan päällä istuskellen laattakiven loppuliukuun perhoani. Samaan kohtaan juuri edes katsomatta oli perho tipahtanut ainakin vartin. Sitten jysähti ja lujaa. Taisin kattella ylävirran sorsia tai jotain kun meinasi lähteä vapa kädestä. Noin lujaa tärppiä en ole koskaan ennemmin kokenut. Eipä pysynyt sekään kiinni.
Toinen hauska juttu oli viimeisenä päivänä 3.n niskalla. Marko ja Andy saivat viimeisenä päivänä kalastaa nuo "hot spotit" ja lähdin yksin 3.n niskalle, kun sieltä oli kehnosti tullut kalaa. Laitoin rinkan rantakivelle ja hiljaa paikallani istuen aloin pommittamaan niskaa pinturilla. Näin yhden kalan keskellä niskaa ja keskitin kaiken tarmoni siihen. Pitkän ajan päästä lähes jaloistani lohi kävi pinnassa ja tälläsi kiinni perhosiimaan. Oli kai hermostunut siihen, kun se meni vähän väliä sen montun päältä. Aloin härnäämään lohta pinturilla ja vetäisin tahallani perhon pois juuri kun se oli ottamassa sen suuhunsa. Ajattelin nääs koittaa kuinka vihaiseksi kalan voi pinturilla saada. Ensimmäisillä kerroilla kala nousi rauhallisesti kiven vierestä perhon alle. 6-7 kerran jälkeen lohi oli jo niin hermona, että tuli pohjasta asti suu auki kuin torpedo ja tuli muuten lujaa. Tällöin lopetin kiusaamisen ja tein vastaiskun. Kala pääsi kuitenkin irti. Oli vain pelkkä perukesiima vavasta ulkona, joten varmaan siksi tuon vastaiskun teko oli ongelmallista.

Reissu oli mahtava, vaikka kalaa ei nyt kaikille tullutkaan. Itse tosin sain kaloja ihan hyvin ja useita karkuutin. Jumalat nyt vain taisivat olla puolellani. Ensi vuonna tilanne voi taas olla toinen. Meidän porukka tais saada jonkun 20 lohta about, jos en väärin nyt muista ja suurin oli Helmisen 8,jotain kiloa.
Porukka myös oli tosi hyvä ja kaikille tasapuolisesti kiitos siitä, jos nyt satutte tätä lukemaan. Tuollaisessa paikassa tuon hyvän porukan merkitys vielä korostuu, kun ollaan viikko korvessa ilman poispääsyn mahdollisuuta. Raportti nyt jäi vähän torsoksi kun aikaa tämän aloittamiseen ei meinannut olla ja puolet pikkujutuista jo unohtanut. Illan Ariko Showt ja muut hauskat yksityiskohdat ovat kuitenkin syöpyneet mieleen ja eivät hevin sieltä katoa. Niin ja kerkkää tilaan ensi vuonna ainakin 10 litraa. Ariko voi sanoa jo Muttilaiselle, että on pullot jo valmiina oottamassa. Oli nimittäin uskomattoman hyvää.

Reissukavereille terveisiä Arikon sanoin. HI MISTER COWBOY, I BROKE MY BACK !!

Ensi vuonna varmasti uusiksi ja loppuun vielä tunnelmakuvia....

Näillä ne reissun kalat sitten tulivat.

Sääli kun ei ollut dynamiittia joukossa. Olisi murmanskin rata saanut kyytiä.

Komeat oli maisemat leirin rannassa. Kyllä kelpasi herätä aamulla tähän näkyyn.

Laattakiveltä ylänivalle päin. Nopeasti se sää muuttui

Tainionvirta 27.7 (hartola)

Tulipa kummisetä vaimokkeineen käymässä pojan 3v. synttärikaffeille. No kalaanhan sitä oli heti yöksi päästävä, joten ei kun auton keula kohti hartolaa. Tuosta hartolasta nyt on tullut oikein vakikohde, vaikka matkaa onkin paljon. Siellä kun tuntuu olevan ainoita paikkoja, jossa vesi on kirkasta. Ei nuo vantaan mutarännit oikein innosta. Tosin täytyy sinnekin päin varmaan noita reissuja joskus tehdä.

Nappasin mukaani digikamerani, josta tietenkin oli patterit loppu, kun kuvia sitten piti ottaa. Nyt siis täytyy tyytyä vain verbaaliseen malliin.

Aloitimme kalastuksen keijulan niskalta, koska viime reissulta oli jäänyt kiva kuva paikasta. Ihmetys oli suuri kun ketään ei ollut paikalla. Polte oli kova ja vaatteet sujahti päälle suorastaan armeijan vaatesulkeisten vauhdilla. Kummisetä (Janne) aloitti mustalla striimerillä kosken ruoppaamisella ja itse tavoille uskollisesti caddiksella niskan kampaamisella. Eipä tarvinnut kovin kauan perhoa niskalla viistää, kun perhon alle ilmestyivät pyörteet ja lopulta läsähti. Kala ei kuitenkaan tarttunut, joten ei muuta kuin ankaraa pommitusta samaan paikkaan. Parin heiton jälkeen perhon perään lähti kunnon vana, joka päättyi komeaan ottiin. Kala näytti pieneltä, mutta osoittautui ihan perus n.45cm taimeneksi. Jannekin tästä innostuneena vaihtoi caddiksen siiman päähän ja tartutti ihan komean taimenen hieman kauempaa niskalta. Kala ei valitettavasti pysynyt kiinni loppuun saakka. Juuri kun piti alkaa kuvaamaan väsytyksestä videonpätkää jannen kameralla siimat tuli silmille. Alku oli kuitenkin lupaava ja kala tuntui olevan syönnillä. Sitten taas tapahtui perinteiset ja siihen ne tapahtumat melkein jäivätkin. Sain itse vielä caddiksella keijulasta n.35 cm taimenen ja sitten olikin jo aika lähteä kaarisillalle.

Täälläkään ei suureksi ihmetykseksi ollut ketään. Ilta oli jo pimennyt niin, ettei kaloja nähnyt sillalta. Niskan yläpuolella vasemmalla olevan pienen niemenkärjen kohdalla pintoi yksi kala. Koska Janne ei vielä kalaa ollut saanut, sai hän aloittaa kalan yrittämisen. Itse katsoin kalastusta sillalla mukaani ottamaani olusta siemaillen. Hyttysiä oli sillalla niin paljon, ettei offista ollut juuri apua. Vihreää offia oli vielä kiiltävänä pintana käden syrjällä, kun jo 3 pirulaista oli kuppaamassa laskimot tyhjiksi. Kala tuntui hieman häiriintyvän Jannen piiskaamisesta ja lopetti pintomisen. Jannekin siirtyi lopulta alemmas niskaa kalastamaan. Odotin tovin ja lähdin itse koittamaan kalaa. Kun paikka oli hetken rauhoittunut ja olin hiljaa hiipinyt paikoilleni, kala jatkoi syömistään. Caddis ei tuntunut aluksi kelpaavan, mutta sitähän ei pois vaihdeta. N. 5 min sitkeän hakkaamisen jälkeen kala viimein kelpuutti perhon ja antoi kokoisekseen hyvät kyydit. Pituutta ei ollut kuin n.42 cm, mutta vanhana kalana veti kyllä hyvin.

Siinäpä nuo tuon reissun kalat sitten olivatkin. Jannella oli vielä yöllä yksi kala kiinni mustassa zonkerissa, mutta ei halunnut ahti luoda antejaan Jannelle tällä kertaa. Kaloja näkyi muutamia silloin tällöin, mutta mitään syöntihurmiota ei ollut nähtävissä koko yönä. Kävimme vielä yön/aamun aikana uudelleen keijulassa sekä pitkospuilla, mutta hyvin oli hiljaista näillä paikoilla. Loppuaamun taoimme vielä kaarisillalla, mutta muutamia pintakäyntejä lukuunottamatta mitään eloa ei ollut. Kotiin pääsimme joskus klo. 8.30 ja 26 tunnin valvomisen jälkeen uni kyllä kieltämättä maistui hyvälle (kaiken 4.5 tuntia).

ps. Tea, jokos se Esan siima lentää? Sitähän pitää lähteä käymään taasen jurvassa :)

Tainionvirta 8.7 (hartola)

Tuli käytyä viikko sitten tainiolla, mutta rapsan kirjoittamiseen oli aikaa vasta nyt (tosin vähän nytkin). Ajoin sysmän kautta, mutta siellä vettä minun makuuni liikaa joten nokka kohti hartolaa. Pysähdyin keijulassa katsomassa tilannetta. Tuttu siellä niskalla kalasteli luotto-stimulaattorillaan ja saikin 2 taimenta noin 10 minuutissa. Ei muuta kuin Jari-Pekkaan hakemaan lupia ja ekon kaarisillalle. Siellä oli pari muuta perhomiestä ja toinen sai sillan alta todella komean lähemmäs 60 cm taimenen larvalla juuri saavuttuani. Myhäillen tämä perhomies poistui ja niska hieman rauhoittui. Koitin ensin pinturilla ja sainkin mitallisen kalan nousemaan pinturiin kahdesti, mutta ei pysynyt ei. Tämän jälkeen sillalle spottailemaan kaloja ja yksi olikin juuri sillan yläpuolella auringossa. Piruuttani larvastin sillan päältä ja se piruhan otti perhon suuhun. Vastaisku ja heti siimat löysille, ettei kala lähde virtaan. Nopea kierto sillalta pois, kiristys ja kala edelleen kiinni. Hyvin oli laiska yksilö tämä kala ja se lähtikin papituksen jälkeen mukaan kotiin.

Ekon niskaa sillalta kuvattuna

Laiska niskan kala

Porukkaa lappasi lisää ja paikalliselta kuulin, että kalaa oli eilen tullut lisää. Ekolle ei tosin kalat olleet ilmeisesti vielä ehtineet, koska täällä kalat istutetaan alemmas. Nokka siis kohti keijulaa ja se olikin hyvä ratkaisu. Tuttu oli saanut jo 6 taimenta ja muita ei ollut. Ajattelin jo hetken vieläkö kalaa tulisi mutta tulihan sitä niin paljon kuin olisi jaksanut nostaa. Sain parissa tunnissa 10 taimenta, joista pari vanhempaa kalaa ja tuttukin sai vielä 4. Eli yhteensä 20 taimenta muutamassa tunnissa pieneltä niskalta. Ja lisääkin olisi tullut, mutta alkoi jo vähän tylsistyttämään jatkuva kalojen irroitus. Meni vähän liian helpoksi. Alempana vähän tunnelmapaloja. Kuvat nyt on mitä sattuu, kun irroittelin kalat miltei vauhdista.

Klassinen kamerannauha ja kengänkärjet

Istarinlötkö

Tulihan näitä

Väsyttelyä niskalla (tutun kuvaamana)

Ja lisää

Vähän pötkömpi istari

Vanhempi kala (meni ruoaksi)

Lähde nyt!!

Kalat tulivat pääasiassa caddiksella, mutta häpeäkseni tunnustan, että piti koittaa mustaa liitsiä ja oranssia zonkeria. Tosin jo pari heittoa riitti todistamaan näiden tehot. Välillä meni jo niin pelleilyksi, että piti koittaa vitsinä tehtyä pornahtavaa surffilautaa ja kyllähän siihenkin pyörähteli. Pääasiassa tällit lisääntyi kun viistätti niin pirusti, mutta suurin osa oli vain muljauksia tai hyppyjä perhon perässä. Parhaiten pysyi pienellä viistätyksellä. Tosin yhden kalan sain kun olin vaihtamassa perhoa ja pidin vanhaa vedessä 2 metrin päässä ja vapa kainalossa. Vähän ihmetystä aiheutti kun vapa meinasi lähteä käsistä. Yksi taas tuli siten, että ainakin 15 tyhjää heittoa heitin ja juuri sillä sekunnilla, kun sanoin tutulle, että syönti loppui, niin silloin paukahti.

Kävin vielä ennen poislähtöä ekolla katsomassa, olisiko mörköä saapunut yön pimeyden turvin niskalle. Ei ollut, mutta zonkeriin paukahti sillan alta kilonen taimen ja sitä väsytellessä näin kalan pintovan virran reunassa. Kala haaviin ja takaisin. Musta nalle kiinni ja niin vain perho hävisi kalvon alle mustan selän saattelemana. Tämä kala oli kuin juna ja veti aivan järjettömästi virran avun saattelemana. Olin jo aivan varma että nyt viimevuotinen 56cm taimenennätys paukkuu komeasti. Viimein sain kalan haavin viereen pimeydestä ja MITÄ!! Kilonen todella vanha hoikka kirjolohi. Miten voi tuollainen kala vetää noin paljon. Vitutuksella ei ollut rajaa ja kala meinasi lähteä varvikkoon kuin limatuubi konsanaan, mutta lopulta lähti takaisin. Sitten olikin kotiinlähdön aika. Näistä kaloista en enää kuvaa jaksanut räpätä. Sellaisia normikiloisiahan nuokin oli.

Saldoksi jäi siis 12 taimenta ja kirjo. Nämä tuli noin 4 kalastuksen aikana, joten aika hapoilla oli väsytyskäsi ja reissusta ei kyllä jäänyt mitään hampaankoloon. Joskus näinkin päin, yleensähän joelle ei ole laitettu kalaa pariin viikkoon kun siellä käy ja kalat joutuu oikein kaivamaan sieltä joesta. Tosin silloin saatu kala kyllä tuntuu paremmalta kuin kalat, jotka saisi ottamaan kiinni vaikka 60cm turus-ukkoon.

Säläisjärvi, Jurva

Tulihan käytyä pitkästä aikaa "kotijärvellä" kalassa. Veimme pojan viikoksi hoitoon muumolaan ja näin aukesi paikka kalareissulle. Alun perin mukaan piti tulla oppipoika, mutta tuparit veivät voiton. Sääli, sillä nyt olisi kalaa tullut ja ISOA.

odottelua vallilla


Velipoika oli myös käymässä, joten hän lähti mukaan, kuten myös isäni. Olimme hyvissä ajoin paikoilla, joten en aloittanut itse vielä kalastusta vaan soudin veljelleni. Pääsimme venepaikasta n. 200m kun perhovavan mustaan streameriin nytkähti ensimmäinen kala. Tämä jäi kuitenkin tärpiksi. Vallille päästyämme isukki sieltä jo huuteli, että ottakaa nyt se kala sieltä kun ei muut saa. Noin kolme sekuntia siitä velipojan vapa taipui ja ylös tuli noin 1,5 kg kirre. Tämän jälkeen pian rantauduimme ja jäin odottelemaan illan saapumista. Laskin vallilla 18 pohjaonkea, joten ei ollut edes mahdollisuutta heittää perhoa rannalta. Join odotellessa pari olutta ja vetelin röökiä. Opetin aikani kuluksi myös erästä vaasalaista poikaa ja tämän isää heittämään perhosetillä jonka isukki oli joku hetki sitten ostanut. Voin sanoa että siitä pojasta vielä kuullaan 5-10 vuoden päästä. oli sen verran innokas kalamies. Isukkikin sanoi, että aivan tuli sellainen deja vu- fiilis. Pojan isä ei saanut pikkumiestä sitten niin millään järveltä pois, vaikka mitään eivät saaneet. Sitkeä kaveri ja silmissä oli sitä samaa loistoa mitä omistakin vanhoista kalakuvista on nähtävissä.

kohta tyyntyy ja sitten alkaa

Kello alkoi olla kymmenen eikä syöviä kaloja juuri näkynyt. Pohjaongella tuli illalla pari kalaa, mutta aika hiljaista oli muuten. Velipoika tosin karkuutti toisen kalansa vallin edestä vaapustaan. Huomasin, että pohjaonkimiehet poistuivat yksitellen ja vallin oikealle puolelle tuli hyvä heittosektori. Vielä tuuli lujaa joten veneellä en vielä lähtenyt. Laitoin siiman päähän pienen mustan kuulapäänymfin ja lähdin heittelemään. Yksi kala muljahti heittosektorilla. Virhe kalan kannalta. Heitto tuikin oikealle puolelle noin 1,5 m päähän ja pam! Heti vietiin perhoa ja pirteä kirre alkoi rantautua. Sitten tapahtuikin jotain ikimuistettavaa. Velipoika tuli haavitsemaan kalaa ja käveli haavin kanssa rantaviivaan. Pyöreä kivi jalan alla teki tepposensa ja äijä jää horjumaan rantaan. Horjuu, horjuu ja kaatuu koko äijä järveen. Ei meinaa väsytyksestä tulla mitään kun naurattaa niin perkeleesti. Velikin on niin sekaisin tapahtuneesta, ettei meinaa saada kalaa edes haaviin. Vihdoin kala kuitenkin rannalla ja painoa reipas 1,5 kg.

first person väsyttelyä

Velipojalla kastui känny joka lopetti joidenkin toimintojen osalta toimintansa (tänään jo toimii) ja housut ja kengät läpimärät. Onneksi takki oli vedenpitävä ja yläkroppa suht kuiva. Annoin omat toiset housuni päältäni ettei kaveri palellu paikoilleen. Ilta oli kuitenkin viileä (8 astetta), joten ei muuta kuin nuotiolle lämmittelemään.

Operaation aikana järvi oli alkanut tyyntymään ja muutama tuikki näkyi siellä täällä. Hyppäsin veneeseen ja pääsin noin 40 m eteenpäin. Veli huusi että oikealla tuikkasi. Nopea heitto nymfillä oletettuun kalan menosuuntaan (tuikkirenkaiden luku) ja taas vietiin perhoa. Kala tuntui pieneltä ja kerkesin jo huudella rantaan että tämän vapautan. Veneen vierelle tultua kala kuitenkin näytti todellisen kokonsa ja mieli muuttui. Pirteä kirre haaviin ja pappia päähän.

Ruokakalat

Aktiiivista kalastusta takana puoli tuntia ja kaksi kalaa jo veneen pohjalla. Velipoika alkoi huudella, että joko lähdetään kun on kamat märkänä. Huusin että yksi c/r kala vielä. Tämän sanottua hyvänkokoinen kala muljahti lähellä rantaa. Heitto ja kala kiinni. Nyt tuntui heti isolta ja haaviin tulikin reipas 2 kilon kirre. Näinhän se aina menee, että kalat papitettua alkaa kalat sen kuin kasvamaan. Tämä lähti siis kuvauksen jälkeen takaisin uimaan. On muuten vaikeaa veneestä c/r kuvata kalaa, kun vesi lämmintä ja kiire alkaa kalaa elvyttämään.

2 kilon possu (huono kuva)

Sitten pitikin jo lähteä kotiin. Hieman harmitti, kun juuri aloittanut kalastuksen niin piti jo lopettaa (pitikin sen tippua järveen). En edes pinturikalastusta kerinnyt aloittamaan. No, ainakin tuli todistettua itselleen, että taito sällin kalastuksessa on edelleen hyppysissä :)

Tainionvirta (hartola) 29.6

Sää: Pouta, sadekuuroja
Lämpötila: 20 astetta
tuuli: länsi

Kaverin kanssa sovittiin reissu tainiolle lauantaiksi. Aamun olin töissä ja heti herätessä oli fiilis, ettei kaikki ole kunnossa. Nenä vuoti, kurkku kipeä ja voimaton olo. Ei muuta kuin kamat kasaan (Klo. 5.05) ja töihin. Työt meni enemmän tai vähemmän kitkutellessa ja olo sen kuin huononi. Mutta kalaanhan mennään vaikka pää kainalossa ja niin tehtiin nytkin.

Nopea välipala riksun hesen autokaistalta. Hieno oli vedellä ateriaa, kun kunnon ukkosen pysty räiskytteli vieressä. Lähdettyäni ajamaan meinasi tulla lusikallinen housuun, kun salama löi niin lähelle, että auto heilahti ja hetkeen ei nähnyt mitään kun välähti suoraan silmiin. Oisko ollut välimatkaa joku parikymmentä metriä, hui !

Kaverin luona pari pikaista sidosta ja nokka kohti tainiota. Tavoillemme uskollisena heti luvat hankittuamme menimme ykkösen kaarisillalle. Paikalla olikin jo vaatimattomat 4 autollista porukkaa. Kamat kasaan ja virpomaan. Kaverilla olikin pian niskan yläpuolen niemenkärjen kohdalla kirre/tamu kiinni, mutta irtosi. Itse spottasin hyvän kokoisen taimenen niskaimun keskellä noin 4m sillan yläpuolella. Ei iskenyt pinturiin, mutta tinseliin puri. Eka heittoon satsasin ja se tuotti tulosta. Sain heitettyä suoraan kalan näkösektorille ja pamahti. Ei valitettavasti montaa potkua pysynyt kiinni.

Siinähän nuo tapahtumat sitten olikin. Koko loppuilta hakattiin tyhjää sekä kaarisillalla että ylemmällä sillalla. Ilta oli mahtava. Hyvä ilma, paljon kuoriutumista, muttei ainuttakaan aktiivista kalaa. Ei pintakäyntejä, ei salakka-ajoja. Ei vain kertakaikkiaan ollut kala syönnillä. Yläsillalla tosin joku latvian vahvistus kaarsi sitä vauhtia paikalle, että tuskin oli lupia. Heitti yhden heiton sillan alle ja hirveä sika kiinni. Jos oli taimen, niin arvio 4-5kg. Siimat tuli kaverin silmille. Yhtä nopeasti sadatellen lähti kaveri pois kun oli tullutkin. Tais olla ainut uistin. No, prismastahan niitä saa taskun täydeltä lisää :)

Olo sen kuin huononi ja lähdimme pois puoli kahen aikaan. Kotimatka oli yhtä helvettiä ja varsinkin viimeiset 50 km, kun piti itse ajaa kotiin. Nukkumaan päästiin klo. 3.50, joten kipeänä tuli valvottua taas 23 tuntia. Kuviakaan ei nyt tullut otettua, ei tullut kyllä kipeänä edes mieleenkään. Samaltahan tuo joki näytti kuin aina ennenkin.

Mitä me nyt sitten tästä reissusta opimme. Kyllä kalareissut kipeänäkin aina työt ja kotiolot voittaa :)

Leppäkoski

Nyt siis muutto leppäkoskelle on realismia. Netin saamisen kanssa on ongelmia, joten muutamaan viikkoon tuskin pystyy raportteja kirjoittelemaan. Otetaan vahinko takaisin netin ilmestyttyä.

Teuronjoki 7.6

Sää: aurinkoinen
Lämpötila: 18 astetta
Tuuli: itäkoillinen, mieto

Tuli käytyä jättämässä hyvästit omalle rakkaalle kalapaikalle, josta vuosien varrella jäi koriin monituisia mukavia muistoja. Syynä tähän on yksinkertaisesti muutto toiselle paikkakunnalle, eli Leppäkoskelle. Tulevaisuudessa tuleekin sitten käytyä varmaan aika paljon nukarilla tai jossain muualla lähistöllä.

Saavuin joelle tuossa kolmen aikoihin. Kuten tavallista, ketään ei näkynyt pelipaikoilla. Istuin rauhassa töyräälle ja istuin tovin jokea seuraten. Ruokailevia kaloja ei kuitenkaan näkynyt. Ei muuta kuin juuri sidottu uusi tinselimalli (#4 koukkuun) siimanpäähän ja hiipimällä rantaan kuin intiaani. Syynä tähän olematon virtaus. Kosken olisi pystynyt kahlaamaan lähes saappailla yli. Tiesin kyllä, että kalaa siellä on, mutta lähestyminen täytyisi tehdä hitaasti tai kalat passivoituisivat. Potentiaaliset kalapaikat olivat vähissä ja keskityin pariin koskessa olevaan "syvempään" kohtaan

Aurinko ilmaisee kalapaikan

Jälleen odottelua heittokivellä istuen hetken aikaa, sitten varovainen heitto hieman syvemmän kohdan yläpuolelle. PAM! heti tärähti ensiheitolla. Johtuen todella matalasta vedestä kala veti paniikissa ympäri koskea. Kala paljastui nopeasti kirjoloheksi ja pyrstöstä päätellen ei ollut viimevuotinen vaan kolmenviikon takaisia velvoiteistukkaita. Rajun taistelun jälkeen haavitsin kirren ja rauhoitin yläkosken hetkeksi.

Ensimmäinen kirjo

Tämän jälkeen siirryin alakosken loppuliukuun, jossa pari potentiaalista syvempää kohtaa vielä löytyi. Täältä ei kuitenkaan tullut sen kummempia tapahtumia, joten siirryin pikkuhiljaa takaisin yläkoskelle kyyryssä hiipien.

alakosken loppuliuku

Yläkoskella jälleen tovin istuttuani aloitin kalastuksen kosken keskikuohuista. Heitin keskellä olevan ainoan isomman kiven vierustaa tinselini ja heti sitä vietiin. Hieman edellistä isompi (joku 1200-1300g) kirjohan se siellä taas potki. Nopea väsytys ja kirbeli haavissa.

Toinen kirjo

Tähän olikin hyvä lopettaa aktiivinen kalastusurani kyseisellä joella. Taimenta ei nyt tullut, mutta kirjot loivat mukavat päättäjäiset. Vaikka viikon olen ollut polttamatta, niin vielä oli pakko istua kivellä hetki menneitä muistellen ja polttaa säästämäni savuke taskusta.

Viime hetki "kotijoella"

Jaahas, se on aika avata oma blogi. Sen verran laiskanpulskea olen aina ollut, että tuota kalapäiväkirjaa ei ole koskaan tullut pidettyä. Mutta josko tästä blogista saisi itseään sen verran niskasta kiinni, että saisi noita kalamatkoja "paperille". Perheellisen elämä on kuitenkin kiireistä ja nytkin olisi poijan kanssa lähdettävä pihalle. Kirjoitellaan siis lisää myöhemmin. Kyllä se tästä pikku hiljaa lähtee.